Poet & Writer

Olen ammatiltani tanssitaiteilija, joka on erikoistunut jazztanssiin. Käsikirjoitan, ohjaan, kirjoitan lauluja, toimin koreografina, tuottajana ja esiintyjänä omissa teoksissani ja lisäksi työskentelen freelancerina kentällä Suomessa ja Ranskassa.

Titaanisydämen anatomia on esikoisrunoteokseni yhden suhteen alkuhuumasta jälkipyykkiin.

Mitä tapahtuu ihmiselle, joka rakastuu alkoholistiin?

Kaunistelematon tarina kertoo ennen kaikkea siitä, mitä tapahtuu alkoholistin lähimmäiselle – millaista on nuoralla kävely myrkyn viitoittamalla tiellä. Teoksessa pohditaan kahden rikkinäisen ihmisen tarvetta tulla rakastetuiksi sellaisina kuin ovat kaikkien houkutusten keskellä. Odotukset murtuvat seksuaalisten valtapelien alla ja onnistumisen paine varjostaa suhteen matkaa alusta loppuun. Kulkua valaisee usko siihen, että sen minkä rakkaus korventaa niin karma korjaa.

Basam Books julkaisee Titaanisydämen anatomian lokakuussa 2019

https://basambooks.fi/sivu/kirjakatalogi-2019/

Geisha-tanssikonsertti

Geisha-tanssikonsertti on monitaiteellinen teos, joka keskustelee naisen paikasta nyky-yhteiskunnassa. Olen käsikirjoittanut teoksen pohjautuen tutkimuksiini ihmisoikeusrikkomuksista naisia kohtaan. Teos pitää sisällään feministirunokokoelman, joka esitetään runoina, lauluina ja pakinoina teoksen edetessä. Emma Salokoski on säveltänyt teoksen musiikin käyttäen instrumenttinaan vain omaa ääntään. Emma laulaa sävellyksen livenä esityksissä. Immersiivinen teos vie yleisön tarkastelemaan eläviä ja tauluihin vangittuja vartalomaalattuja geishoja.

Geisha-tanssikonsertti herättää henkiin Geisha Photo Exhibition -valokuvanäyttelyn.

Geisha Photo Exhibition on kuvasarja, joka kuvastaa naisiin kohdistuvia ihmisoikeusrikkomuksia. Teos voidaan esittää joko valokuvanäyttelyn kanssa, tai valokuvat videoprojisoiden.

Laiminlyöty-tanssikonsertti

Olen käsikirjoittanut esikoisteokseni Laiminlyöty-tanssikonsertin ensi-iltaan KokoTeatterille kesällä 2016. Teoksen materiaalit kerättiin yhdessä muusikko Arttu Takalon kanssa pitämissäni työpajoissa yhteistyössä Helsinki Mission Nuorten Kriisipisteen kanssa. Työpajoissa syntyi taiteellisia ulostuloja, joista muodostuivat teoksen aiheet. Rakensin nuorten teksteistä nelikielisen esityksen täynnä runoja, lauluja ja monologeja neljällä kielellä yhdistettynä Takalon sävellyksiin. Teos antaa äänen sukupolvelle, jonka lähipiiriä riivaa läsnäolottomuus.